Heippa taas kerran!! Uusi osa tulikin aika nopsasti. Tämä onkin sitten pikkaisen pidempi kuin edellinen, joten lukijat, KOMMENTTEJA!!

__________________________

 

Uuh! Kuka muka voi jaksaa koulua. Se on maailman tylsin paikka! Onneksi päivät eivät ole pitkiä.

Olin suunnitellut jo eilen mitä tekisin tänään. Yksi: Kosta isälle hänen aiheuttamat murheeni....

Soitin nopeasti yhden puhelun..

Klik. "Toivottavasti hän tulee nopeasti.

Onneksi Johan tuli nopeasti. Häntä oli aina yhtä ihana halata.

Lalatilaalalalaa!! Kovin romanttinenkin hän oli.

"Mennään sisälle. Minä laitan meille vähän ruokaa.." "Hyvä on."

Päätin laittaa vähän chili con carnea. Se olisi takuulla hyvää.

"Eikö olisikin kivaa olla ohjusten ampuja. Minusta se olisi siistiä!"

En vastannut mitään. Minusta oli vain mukava katsella kun Johan söi.

"Toivottavasti se tyttö ei ole tekemässä mitään typeryyksiä."

Sillä välin minä ja Johan olimme menneet puuhastelemaan jotain hauskaa. Harmi vain kun isä sattui näkemään sen...

"Miksi sinun piti tulla pilaamaan iltani. Olisit pysynyt siellä töissä."

"Kuulepas neitiseni. Sinä et pelehdi tuon miehen kanssa missään vaiheessa enää koskaan! Sinä et ole aikuinen!"

"Pyh, minä teen mitä haluan."

En jaksanut kuunnella isän saarnaa. Menin vain nukkumaan hyvästeltyäni Johanin.

Ulkona vain satoi vettä. Ja joku oli käynyt kaatamassa roskapönttömme.

Nousin taas kerran puhelimen pirinään. Kukakohan siellä tähän aikaan soitteli.

"Emme osta mitään. Nyt on aamuyö!"

Lopulta se aurinkokin pilkisti. Olin aivan hikinen. Isäkin taisi huomata sen kun käski minut suihkuun.

Yhtäkkiä minulle tuli hirveän huono olo. Minun oli pakko tehdä vähän lähempää tuttavuutta vessanpyttyyn.

"Uh, mikäköhän minulla on."

Päätin soittaa Alexandralle. Hänen kanssaan oli aina mukava jutella. Kouluunkaan en kipeänä voinut mennä.

"Heippa! Mitä kuuluu?"

"Ai uusi tuttava? Naapurissa? Tappelitte!? Alexandra!!"

 

 

"Ai? Hän siis aloitti. Omituinen tyyppi.. Minun täytyy nyt lopettaa. Moikka!"

Alexandra oli kyllä tosiaan välillä vähän kummallinen.

Puhelun päätyttyä rynnistin jääkaapille. Mitähän sitä söisi taas kerran.

Jogurtti olisi hyvä, koska se ei ole niin täyttävää.

Ja vähän hedelmiä päälle.

Nami!

Tämä ruoka ei myöskään kärähdä laittaessa.

Mussun mussun.

Päätin katsoa vähän televisiota. Sieltä ei tullut mitään hyvää ohjelmaa.

Illalla joskus yhdentoista maissa menin ylös. Minun pitäisi mennä nukkumaan.

Keskellä yötä nousin hirveään mahakipuun. Olikohan minulla ripuli.

Ei, se ei ollut ripuli. "Apua! Olen raskaana!"

Toivottavasti se oli vain painajaista.

Aamulla noustessani huomasin että se ei ollutkaan painajaista. Olin todella raskaana. Mitä jos isä huomaisi?

Minun täytyi vain laittaa liian pienet vaatteet jotta mahaa ei huomaisi. Menin vain muina miehinä maalaamaan. Vai pitäisikö sanoa muina naisina?

Aamiaiseksi päätin syödä räiskäleitä.

Tällä kertaa ne eivät palaneet.

Maalaus oli vieläkin kesken. Se piti maalata loppuun.

 

 

Myöhemmin Alexanda tuli kylään.
"Alexandra, pystytkö pitäämään salaisuuden? Minulla nimmitäin olisi sellainen." "Totta kai! Kerro mikä mieltäsi painaa."
"No, kun katsos. Nyt on niin, että minä olen raskaana, enkä tiedä yhtään mitä tehdä. Osaisitko auttaa?"
"Pulmasi on pieni. Pulmistasi isoin on, miten isäsi suhtautuu. Ota ihan rauhallisesti, kaikki järjestyy." "Rauhallisesti? Oletko ihan varma?"
"Onko Johan sen vauvan isä?" "Juu, onhan hän."
"Kiitos avusta Alexandra. Olet paras ystäväni."
"Eipä tuo mitään."
Menin sisälle maalaamaan. Se voisi hyvinkin auttaa selvittämään ajatukseni. Puhelin tosin keskeytti touhuni.

"Ai hei Johan. Pitkästä aikaa.."
"Emme me kyllä nyt oikein voi tavata. Kuulemiin!"
Klik
Menin sänkyyn ajatusteni kierrellessä päätäni. Mitä minä sanoisin Johanille.
Sillä välin ulkona isä oli päättänyt iskeä erään naisen kadulta.
"Sinä olet todella kaunis." isä sopersi. "Ai niinkö? Kiitos." Nainen seisoi varautuneesti isän edessä.
"Haluasikos neiti tulla katsomaan taloa sisältäkin?" isä kysyi aivan typeriä kysymyksiä.

"Olette niin kaunis. Ja kätenne on suudeltavan sileä." "Oih, ei teidän tarvitse leperlellä minulle." nainen kikatti.
"No, jos ette halua..."
Isä haki äidin vanhan takin naiselle. Hänelle oli tullut kylmä. Auttoikohan hieronta?



Sitten isä sujautti suukon naisen huulille. "Olette niin kovin romanttinen.."

"Voi herra hyvä, en minä ole tämän arvoinen." nainen höpötti.
Minulla oli nälkä. Jääkaapilta varmaan löytyisi jotain.
"Nyt neitiseni, sinä tulet käymään sisällä."
Onneksi isä ei ohi kulkiessaan huomannut mahaani. Se oli taas kasvanut.


"Kultaseni, olet oikein kaunis tänään." isä leperteli.

"Se lurjus! Kehtaakin iskeä jonkun suoraan kadulta kumppanikseen!!"



Aamuaurinko nousi ja samalla isä oli tehnyt temppunsa, mitä aikoikin.
"Ja sitten vain syömään."
Kun katsoin naista tarkemmin huomasin, että hän oli Alexandran äiti. Ettäs isä kehtasikin.
Olin juuri mennyt huoneeseeni kun isä tuli raivoamaan minulle mahastani. "Kuulepas tyttö! Miksi olet noin lihava? Vai oletkos sinä kenties raskaana?
"Jälkimmäinen vaihtoehto täsmää."  "Sinä et kykene vielä mitään vauvaa hoitamaan! Vauva jää tänne ja sinä häivyt! En kestä si9nua enää silmissäni!"
"Sitten se on hei hei vauvan syntymän jälkeen!"
Isä meni vielä uuden "hempukkansa" luo. Miksi hän on aina niin jääräpäinen.
Lopulta isän ystävättären oli aika lähteä.
Äitikin tuli kylään. "Äiti, minä olen raskaana. Tuetko sinä minua vai oletko isän puolella?"
"Minun mielestäni on mukavaa että otat vastuuta. Sinusta on tulossa aikuinen."
"Muttakun i8sä aikoo takavarikoida vauvani! Minun pitää muuttaa pois!"
"Vai niin hän aikoo tehdä! Sinun täytyy pitää puoliasi!"
"Otat vain vauvan mukaan jos rahkeesi riittävät, ja muutat pois."
"Selvä, mutta minun pitää nyt vastata puhelimeen."
"Halloota!"
"Johan, minulla on nyt kiire! Jutellaan joskus myöhemmin."
Äiti oli ruvennut pöyhimään sohvatyynyjä.
Minun oli pakko mennä nukkumaan. Olin aivan poikki.
Illalla nousin ylös ja suunnistin maalaamaan. Vatsaani rupesi polttelemaan hirveästi.


"IIIJAAAAUUUUU!!!!!
"Nyt se tulee!"
"Heippa pikkuinen! Kuinka sinä jaksoit noin paljon kipua aiheuttaa?"


"Hei hei pikkuinen!" Minun pitää nyt mennä, mutta minä en voi ottaa sinua mukaan. Olen pahoillani."
Niin minä sitten lähdin kotoa. Uusi koti ja uusi elämä odottivat. Vanhaan en enää palaisi.

"Kerrankin hän uskoi minua eikä väittänyt vastaan" isä myhäili. (Vauva oli muuten poika.)

Seuraavana aamuna olin jo uudella kodillani. Täältä alkaisi minun uusi elämäni.

 

______________________

Siinä oli se osa. Toivottavasti tykkäätte ja sitten seuraava osa tulee vasta ainakin kahden viikon päästä koska olen lomalla hetken. Kommentteja!

Mirana